Äitienpäiväkiukku

Äitienpäivänä ajatus tästä blogista lopullisesti lähti käyntiin, vaikka olin kyllä ajatellut asiaa aiemminkin. Olin äitienpäivänä niin kiukkuinen, että vatsaan sattui.

En todellakaan odottanut aamiaista vuoteeseen tai kukkia. Kumpaakaan ei ole koskaan tapahtunut. Mutta olisi aviomies voinut edes toivottaa hyvää äitienpäivää.

Vaan ei, näin ei tosiaan tapahtunut. Asiaa ei mainittu sanallakaan koko päivänä. Mies tosin olikin koko päivän harrastustensa parissa, joten emme nähneetkään kuin vasta illalla. Minä vietin päivää kahdestaan lapsen kanssa.

Tänään sitten sanoin, että tarvinnee lähteä ostamaan itse äitienpäiväkukat, kun ei niitä muualtakaan tule. Mies totesi, että oli meinannut illalla kotiin tullessa käydä kukkakaupan kautta, mutta ajatteli minun pitävän sitä naurettavan tilanteen pelastamisena viime hetkellä ja jätti sitten käymättä. Minä sanoin, että kukkien ostaminen naiselle juhlapäivänä ei mene ikinä pieleen. Mies kysyi aidosti hämmästyneenä, onko äitienpäivä tosiaan niin tärkeä asia.

On, minä vastasin.

Nyt olen miettinyt, onko se sitä. Miksi pitää yhtenä päivänä hemmotella äiti piloille, jos vuoden loput päivät äiti menee huushollissa kotiorjana. Eihän sellaisessa hurskastelussa mitään järkeä olekaan.

Ajattelen siitä huolimatta niin, että elämä on lähes täysin arkea, ja kun niitä muutamia hassuja juhlapyhiä joukossa on, voisi niitä edes hieman huomioida. Minä olisin ollut superonnellinen halauksesta ja onnittelusta. Ehkä ensi vuonna.

Vielä tämäkin sitten

Niin kuin ei olisi arjessa tarpeeksi muutenkin hommaa, päätin laittaa vielä bloginkin pystyyn.

Aiheena on äitiys ja parisuhde ja niiden kahden yhdistäminen. Ihan uskomattoman ainutlaatuinen aihe blogimaailmassa.

Mutta minun nyt vain tarvitsee kirjoittaa, ja jostakin syystä haluan tehdä sen julkisesti, vaikka voisin tyytyä omaan päiväkirjaan yöpöydän laatikossa.

Katsotaan, mitä tästä tulee ja auttaako kirjoittaminen asioiden jäsentelyssä. Yleensä on auttanut.